Vapaalaskua Lyngenissä osa 1

Tultiin viime yönä Norjan Lyngenistä huikealla ajosuorituksella. Ajopäivät mukaan lukien 10 päivän reissu, joista 7 päivää päästiin nousemaan ja laskemaan. Kukaan meistä kolmesta ei ollut aikaisemmin laskenut splitillä, ja vapaalaskukokemukset rajoittuivat maksimissaan pieneen haikkaukseen hissiltä. Lasku- ja retkeilykokemusta on sen sijaan reilusti, joten ainoastaan lumiturvallisuus oli huolenaiheena ennen lähtöä, varsinkin kotiväellä.

Kamat vuokrattiin kuinoma.comista ja backroad.fi:stä: kolme vyöryreppua ja kolme splittisettiä eli lauta, siteet, sauvat ja skinit.

Matka Helsingistä Lyngeniin taittui kahdessa osassa yhden yön yöpymistaktiikalla. Matkahan sujui kuin rasvattu – melkein. Helpotustauolla sysipimeällä bussipysäkillä siinä Tornion kohdilla allekirjoittaneen lompakko päätti salaa hypätä lumihankeen. No, noin 20 minuutin ja viiden eri (todella samannäköisen) bussipysäkin tarkastamisen jälkeen lompakko löysi taas tiensä taskuun ja matka jatkui. Kerkesi siinä muutama kirosanakin päästä kun mietti mihin kaikkiin h****tin paikkoihin pitää alkaa soittelemaan. Eipä olis toisaalta tarvinnu maksella mistään mitään.

Jälkeenpäinhän se oli hauska juttu, ja mietittiinkin siinä autossa ajellessa, että olihan se ihan tervetullutta kommellusta muuten niin tylsän jurnuttavalle ajomatkalle. Mutta. Vielä ennen pääsyä ensimmäiseen nukkumaosoitteeseen veti kuskimme auranväistöliikkeen hieman liian leveäksi lumipenkan puolelle. Siinähän sitten oltin keskellä sysipimeää metsää jumissa. Kylmäkään ei ollut, ei. Muutaman kirosanan jälkeen kaivettiin lapiot esiin ja ruvettiin lumitöihin. Loppupeleissä auto saatiin pienellä kaivamisella ja ärräpäiden sävyttämällä työntämisellä penkasta ulos. Toki puoli tuntia kello yhdeltä yöllä olisi voinut viettää vaikka saunassa, mutta päästiin ainakin harjoittelemaan lapioimista, eli vyöryvarustukselle oli kuin olikin käyttöä.

Palautusjuomaa

Seuraavan päivänä päästiin Lyngeniin, ja suunnattiin
ostamaan karttoja: Lyngenin urheilukauppa ei valitettavasti ollut auki enää klo 16 lauantaina, mutta Magic Mountain Lodgesta saatiin sekä Pohjois-Lyngenin että Etelä-Lyngenin kartat varsin norjalaiseen 30 e kappalehintaan. Meillä oli mukana Ski Touring in Troms kirja, josta oltiin jo tsekkailtu meille mahdollisesti sopivimmat reitit. Kirjan lisäksi kugo.no -sivustoa tuli luettua ahkerasti, sieltä kun löytää lähestulkoon joka huipusta jonkinlaisen kuvauksen. Majoituksemme sijaitsi Sör-Lenangenissa aivan Stetindenin ja Rundfjelletin kupeessa ja oli kaikin puolin loistava. Kauppa n.15 min ajon päässä ja lähin huippu skinnattavissa kotiovelta, ajomatkaa etelä-Lyngeniinkin vain maltilliset 1,5 h.
Ensimmäisenä päivänä lähdettiin kahdestaan Antonin kanssa suoraan kotiovelta kohti Rundfjelletiä (n.780m). Nousu sujui suhteellisen kivuttomasti tuoreilla jaloilla, ainoastaan lonkankoukistajat joutuivat koville. Noustessa oli sankkaa lumisadetta ja melko tuulista, mutta onneksi ruokatermarissa oli hyvät eväät, joiden hajujen perään saksalaisturistit kuolasivat pitäessämme taukoa. Huipulle päästessä oli aurinko jo hiipinyt esiin, joten ei kun sukset laudaksi, siteet kiinni ja alas. Lasku itsessään oli aivan huikea! Puuterin pöllyttelyn jälkeen naamat eivät millään pysyneet peruslukemilla vaan molempien hymyn näki luultavasti tunturin huipulta, eikä majoitukselle skinnailu tuntunut enää miltään. Vielä siihen terassilla pari apres-ski -olutta. Aijai!

Rundfjelletin yläosista

Toisena päivänä lähdettin etelä-Lyngeniin Rassevarrille. Olisi ehkä pitänyt kysellä joltain, että oisko siellä lunta.. Nousu 500m asti sujui ihan kivasti, lumi vaikutti laskettavalta. Tauolla aurinko paistoi todella lämpimästi ja kun Anton kaivoi meille kivan taukosuojan ei pieninkään tuulenvire päässyt häiritsemään jälkkärisnickersin ja kahvin nautintoa. Tauon jälkeen lähdettiin nousemaan jyrkempää rinnettä – ainakin yritettiin. Rinne oli täysin laskukelvotonta p***aa, eli toisin sanoen hyvin jäinen ja sen nousemiseen olisi tarvinnut cramp-onit. Kolmisen varttia jaksettiin ahertaa ylöspäin, mutta sen aikana tuli selväksi, että laskukaan ei tule olemaan mistään kotoisin jäisessä lumessa. Ei kun ruoat naamaan ja laudat jalkaan. Aurinkokin sopivasti meni pilveen ja lasku osoittautui juuri niin kehnoksi kuin arvata saattaa: jäätä, vähän jäistä lunta ja sen päälle vielä kehnoja reittivalintoja. Alhaalla lähinnä vatutti. Pari kolme tuntia nousua ja kolmisen tuntia ajoa aivan turhaan. No, näkymät sentään olivat edelleen huikeat ja tämänpäiväisen kokemuksen perusteella näytti siltä, ettei viereiselle Perstindenillekän tarvitse tulevina päivinä ajella, sillä sen lumipeite näytti aivan samalanlaiselta koppuralta kuin Rassevarrinkin.

Rassevarrilla  tauolla. Vielä oli kivaa.

Illalla piti vielä lähteä hakemaan Simo Tromssan lentokentältä, jotta saatiin koko kööri kokoon. Seuraavissa osissa meidän kolmen nousuista ja laskuista lisää.

-Eren